Toiseuttamisen politiikkaa

31.10.2019

Toiseuttamisen politiikka on sitä, että pidetään ”hajurakoa” vieraaseen, määrittelemättömään. Näin turvataan omaa identiteettiä ja asemaa. 

Naiset Suomessa, maailmanmitassa tasa-arvon maassa, on aikanaan jätetty toisarvoiseen asemaan ilman äänioikeutta ja itsemäärämisoikeutta perheessä. Tänään toiseuttaminen heijastuu palkkaeroissa ja seksuaalisessa häirinnässä, joita kumpaakin valtiovalta pyrkii korjaamaan.

Terveyskulttuurissa täydentävien hoitojen käyttäjät (valtaosin naisia/naisoletettuja) on tehokkaasti toiseutettu, jopa valtiovallan taholta jättämällä heidän hoitajansa (myös valtaosin naisia/naisoletettuja) ulkopuolisiksi kansanterveystyössä. Hallitsevassa, viranomaisten ja median puhetavassa näitä hoitajia ei edes kutsuta niiden omilla ammattinimikkeillä. Tässä on kyse juuri hoitomuotojen näkymättömäksi tekemisestä, ei välttämättä sukupuolen toiseuttamisesta, vaikka nämä kietoutuvatkin toisiinsa. Myös miehet/miesoletetut täydentävinä hoitajina ja niiden käyttäjinä jäävät suhteellisen näkymättömiksi.   

Näin luontaishoitajat/täydentävät hoitajat määrittelemättöminä ikään kuin häviävät, eivät ole olemassa. Tai ainakaan vallitseva viestintäkulttuuri ei halua nähdä heitä tasaveroisina toimijoina. Jopa viranomaistaho harrastaa toiseuttamisen politiikkaa puhumalla ”vaihtoehto- ja uskomushoidoista”. Kumpikaan sana ei kuvaa totuudellisesti perinne-, kehomieli- ja taideterapioita, manipulaatio- ja kosketushoitoja, mielikuva- ja rentoutusharjoituksia sekä kokonaisia hoitojärjestelmiä ja niiden vaikutusta ihmisten hyvinvointiin.

Täydentävät hoidot/luontaishoidot ja niiden käyttäjät eivät kuitenkaan suostu ulkopuolisiksi omassa yhteiskunnassaan. He turvautuvat – toiseuttamisesta huolimatta – hyviksi kokemiinsa hoitoihin ja auttajiin. He eivät ole kovin äänekkäitä, mutta he sivuuttavat julkisen mitätöinnin. He ovat eläviä, tuntevia, työssä käyviä ihmisiä, fiksuja, avoimia uusille ongelmanratkaisuille.

Toiseuttamisen politiikka on yhteiskunnan hallitsevan eliitin vallankäyttöä. Se vaikenee, vähättelee tai sulkee kokonaan silmät niiltä parantavilta, tasapainottavilta, lempeiltä ja ihmisläheisiltä vaikutuksitta, joita tuo ”toinen, vieras” (=täydentävät hoidot ja hoitajat) ihmisille todellisuudessa tuo. Pahimmillaan tämä hyvä jopa demonisoidaan hengenvaaralliseksi. Ja sitten aletaan säätää syrjiviä lakeja, ”puoskarilakeja". 

Pauliina Aarva, dosentti (terveyden edistäminen), Tampereen yliopisto, vapaa tutkija, tietokirjoittaja